All posts tagged: kehon kevätsiivous

Kehon kevätsiivousta

Kevätaurinko alkaa lämmittää mieltä ja ajatuksia. Moni herättelee kehoaan tässä vaiheessa ehkä pienestä talvihorroksesta. Keho alkaa luonnostaan kaivata ehkä kevyempää ravintoa tai enemmän liikuntaa raittiissa ulkoilmassa. Monet tekevät tai kokeilevat erilaisia mehupaastoja näin kevään kynnyksellä saadakseen kehon energiatasot nousemaan samalle tasolle mitä taivaalta välillä niin kirkkaasti paistava aurinko tekee. Pieni kevätsiivous omassa kehossa tai hyvinvoinnin tukemisessa ei olekaan huono juttu.

Minunkin kehoni kaipaa näin keväisin enemmän liikuntaa ulkona sekä kevyempää ruokaa, teen kuitenkaan harvoin mitään kuureja elämässäni. Pyrin elämään niin, ettei suuria vaihteluita suuntaan, jos toiseenkaan tulisi. Luotan ja annan kehoni itse kertoa, milloin on aika keventää, liikkua enemmän tai levätä enemmän.

Minulla on muutama päivittäinen rutiini, jotka auttavat ja tukevat kehoni puhdistumista arjessani kaikkina vuodenaikoina. Nämä eivät ole pakkoja tai sääntöjä, vaan tapoja, jotka auttavat minua tukemaan kehoni puhdistumista ja voimaan paremmin arjessani. Asioita, jotka ajan saatossa olen huomannut kohdallani niin toimiviksi, etten halua niistä hetkessä luopua. Toki ollessani reissussa tai lomalla, en murehdi, elleivät nämä toteudu. Hyväksyn, että on täysin normaalia ja luonnollista, että paino, energiataso ja mieliala välillä vaihtelevat. Elämä, kuten myös luonnon vuodenajan vaihtelut ovat osa meidän jokaisen jatkuvasti muuttuvaa elämää.

 

Tässä nämä muutamat minun tapani hyvinvointini takaamiseksi.

  1. Juon aamulla heti herättyäni ½ – 1 litraa huoneenlämpöistä vettä. Laitan veden edellisenä iltana valmiiksi odottamaan ja nautin sen heti ennen muita aamutoimiani. Kehomme koostuu suurelta osin nesteestä. Voimme elää ilman ravintoa hetken aikaa, mutta ilman vettä keho kuivuu nopeasti. Vesi tukee elintoimintojen optimaalista toimintaa sekä aineenvaihduntaa, se edistää myrkkyjen poistumista kehosta, parantaa verenkiertoa ja vähentää mm. väsymystä. Veden juonti on kiistatta terveysteko itselle.
  2. Ennen aamiaista nautin usein myös lasillisen sitruunavettä. Sitruunan tärkeimmät hyödyt ovat sen antibakteeriset ja viruksia tappavat ominaisuudet, joiden avulla se tehostaa immuunijärjestelmää. Sitruunavesi myös tehostaa ruoansulatusta ja puhdistaa maksaa. Se sisältää paljon C-vitamiinia, joka on hyvä flunssan torjuja. Sitruuna myös tasapainottaa kehon pH-tasoja.
  3. En noudata mitään dieettejä tai mitään erityistä ruokavaliota. Pyrin syömään kuitenkin ravintorikasta ruokaa. Käytän puhtaita raaka-aineita ruoan valmistuksessa ja suosin luomua. Ravintorikas ja kuitupitoinen ruoka auttaa kehoa puhdistumaan ja saa olomme täyttymään pienemmästäkin ruoka määrästä sekä olo on energisempi pidempään. Käytän myös säännöllisesti probiootteja / maitohappobakteereja, jotka edistävät ruoansulatusta, suoliston hyvinvointia sekä vahvistavat vastustuskykyä. Kun suolisto voi hyvin, keho poistaa myös kuona-aineita tehokkaammin. Yksi kehoni terveysteko on myös välttää valkoista sokeria. Valkoisesta sokerista on poistettu kemiallisten prosessien avulla kaikki vitamiinit, mineraalit, kuitu, proteiini sekä vesi. Tästä syystä keho reagoi siihen toksisena, vieraana aineena, joka puolestaan saa kehomme voimaan huonosti. Se alentaa mm. vastustuskykyä, tukahduttaa kasvuhormoonien eritystä (lapsilla erityisen tärkeä), vaikuttaa kakkostyypin diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien, aineenvaihduntahäiriöiden syntyyn. Sokerilla onkin paljon vakavampia seurauksia kuin vain lihominen. Valkoisen sokerin tilalla käytän hunajaa tai ruskeaa luomusokeria, joka on täysruokosokeria ja täysin käsittelemätöntä. Juon myös paljon erilaisia smoothieta.
  4. Liikutan kehoani päivittäin jollain tavalla. Kehomme ovat luotu liikkumaan. Liike on energiaa, joka mahdollistaa kehon ja nestekierron aktivoitumisen, se myös liikuttaa tuntemuksiamme ja ajatuksiamme. Terveyden kannalta onkin oleellista pysyä liikkeellä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita itsensä rääkkäämistä päivittäin hiostuttaviin liikuntasuorituksiin. Minun päivittäiset liikuntani vaihtelevat paljon. Välillä venyttelen (etenkin aamuisin tämä on mahtava kehon herättely keino), kävelen luonnossa, lenkkeilen, joogaan, käyn kuntosalilla tai ohjatussa jumpassa, pyöräilen, uin, hiihdän tai vaikkapa leikin hippaa lasteni kanssa. Valitsen portaat aina kuin mahdollista hissin sijaan. Siivoamisenkin voi myös ottaa liikuntana.
  5. Hengitämme koko ajan, mutta kuinka? Usein hengitys on pinnallista ja tapahtuu vain keuhkojen yläosassa. Tämä kuormittaa elimistöä ja altistaa sairauksille. Tietoisesti ja rauhallisesti hengitettynä annamme kehollemme viestin rentoutua. Kun keho on rento, se voi myös paremmin sulattaa ruokaa, puhdistaa elimistöä myrkyistä, taistella bakteereja vastaan ja keskittyä kehon rakentamiseen tai vaurioiden korjaamiseen. Tästä syystä pyrin pysäyttämään itseni päivittäin jossain vaiheessa ihan vain minuutiksi tai pariksi hengittämään syvään ja rauhallisesti. Tämä ei vie arjessa kuin tovin ja auttaa samantien kehoa ja mieltä rentoutumaan ja rauhoittumaan. Tämän tavan omaksuminen on kuitenkin vienyt aikaa, ei ole helppoa pysäyttää itseään, etenkään kiireessä. Tai ainakaan minulta tämä ei käynyt käden käänteessä.

 

 

Kaunista kevättä sinulle! Voi hyvin!

Elina

Elina LahtinenKehon kevätsiivousta
Lue lisää